Havaintoja

Osasin odottaa, että tapahtuu jotain, mitä en osannut odottaa.

Olisin toivonut, että eroinnostus(TM) kantaa. Pelkäsin, että alkaisin peruutella ja haikailla takaisin vaimon syliin, tuntea taas lämmöllä. Vaan kun ei kumpaakaan, kaikki jämähti paikoilleen, homma ei etene ei tunnetasolla eikä käytännössä mihinkään suuntaan.

Vaimo on yrittänyt lähestyä. Ja siinäpä on aika iso osa meidän tarinaa. Miksi se ei saatana voi olla kiinnostunut musta silloin kun olen iloinen tai edes normaali, miksi mun pitää voida pahoin ennen kuin se osoittaa minkäänmoista hellyyttä tai kiinnostusta. Olo on kuin jollain ehdollistetulla koe-eläimellä, jonka päähän on syöpynyt toimintamalli, että voimalla pahoin saa osakseen vaimon rakkautta. Kuin suoraan jostain psykan kirjasta.

"Mä luulin että meillä on kaikki hyvin" sanoo vaimo. No mitäs et saatana suostu puhumaan asioista. Kolme hänen työrytmiinsä sopivaa pariterapia-aikaa olen hänen puolestaan varannut puolen vuoden sisään, jokainen piti peruuttaa sen ja sen käytännön syyn takia, tai sitten kävin siellä itse. Nyt se taas itse ehdottelee, että mentäis terapiaan. Kerrankin olen jostain selvästi jotain mieltä: sopii mulle, mutta minä en sitä aikaa enää varaa ja piste.

Viimeaikainen blogien surffailu on tuottanut monta takaiskua. Kuvio menee niin, että ensin löydän minua koskettavan vuodattajan, jota luen innolla ja sitten sieltä löytyy se "järkevä" syy. On se sitten alkoholismi, väkivalta, pettäminen, jatkuva riitely lasten kuullen tms. tms. Meillä kun on, kuten vaimo sanoo, tavallaan kaikki hyvin. Ei juurikaan riidellä, ei mitään väkivaltaa tai muutakaan extremeä, periaatteessa menee ihan ok. Ettikää nyt mulle saamari joku eronnut, jolla a) oli lapsia ja b) oli periaatteessa kaikki hyvin. Tiedän etten ole onnellinen enkä tule tässä liitossa koskaan olemaankaan, mutta pystyn kyllä tilanteen sietämään. Pitäisikö kuitenkin jatkaa lasten takia? Jotenkin tuntuu, että se vain lykkää asian lopullista päätöstä, mutta saattaisihan se silti olla eduksi lapsille. Lykkäämisessä olen kyllä taitava.

Ongelmista kirjoittaminen auttaa, mutta valitettavasti kirjoittaminen hiipuu heti kun menee paremmin. Siksi netti on täynnä sitä epätietoisuutta ja pahaa oloa. Ja siksi se valtava innostus mitä maailmasta löytyy loistaa poissaolollaan. Kun minä innostun, sillä innostuksella ei ole rajoja. Harvemmin se realisoituu sen kummemmiksi saavutuksiksi, mutta osaan sentään nauttia innostuksesta itsestään silloin kun se iskee. Jotten unohtaisi, lisäänpä blogini kuvaukseen luokan innostus. Näköjään muuten sellaista luokkaa ei vielä ollut. Tulipahan todistettua oma pointti.