Katselin äsken bussin perävaloja, kun piti kotiin mennä. Samalta tuntuu ylipäätään elämässä, koko ajan myöhässä kaikesta. Eroasia pitäis ratkaista, duunit painaa, itseään pitäis yrittää hoitaa, ruokaakin laittaa ja pyykkiä pestä... Olin jo aika paljon paremmassa kunnossa alkusyksystä, mutta nyt tuntuu homma taas valuvan käsistä. Aloitan sata asiaa enkä saa yhtään valmiiksi, pieniä ja suuria.
Sain vapaaviikon perheestä ja tein asioita omaan tahtiin. Alkuviikko menikin aika hyvin, hetkittäin erinomaisesti. Duunit jäi vähän muiden asioiden jalkoihin, sain niitäkin kuitenkin tehtyä jotenkutan. Tänään illalla sitten stressi löi lekalla päähän. Kuunvaihde on jotenkin aina tällainen, mihin se kuukausi taas meni?
Joudun nyt uudestaan pohtimaan tätä työperäisen ja kotiperäisen stressin suhdetta, luulin siitä päässeeni jo jyvälle, mutta nyt taas epävarmuus iskee. Heti kun hetkellisesti kotiasiat tuntuivat selviltä, työasiat hyökkäsivät ilkeästi takavasemmalta. Toisaalta eron vatvominen on oikeasti myöhästyttänyt monia työjuttuja, jotka ovat nyt pahasti myöhässä ja paniikki siten ymmärrettävää. Toisaalta panee epäilemään, että onko vika tosiaan vain päässäni ja vaihdan vain sitä mihin ongelmani kulloinkin kohdistan.
On se kumma miten mielialat vaihtelee. Aamulla oli ok, nyt on tästä taas innostus kaukana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti