Siellä ja täällä on pohdittu sitä, miksi yh-iskät tai äiskät ovat tai eivät ole houkuttelevia treffikumppaneita. (Pahoittelen, että tapani mukaan ehdin hukata ne pari linkkiä mistä tämä tuli mieleen.) Jossain oli että 95 %:lle naisista miehen edellisen kanssa tekemät lapset on totaalinen turnoff, mikä tietysti on meikäläisen näkökulmasta valitettavaa. Sellaisenkin mukavan ajatuksen luin, että kun joku yh lähtee treffeille, niin siinä ei tosiaankaan olla puolivillaisesti liikkeellä, tilaisuudet on sen verran vähissä että niistä otetaan kaikki irti.
Minussa ainakin on monta "ominaisuutta", jotka voi helposti kuitata sinne ei-toivottujen ominaisuuksien puolelle. Historiani on tuottanut minulle noita ominaisuuksia, jotka ovat oikeastikin heikkouksia, kun niitä tarkastelee irrallisina.
Mutta jos ajattelen itseäni ihmisenä ja kumppanina, olisin tällä hetkellä (olettaen että saan joskus tämän eron lopullisesti hoidettua) takuulla parempi saalis kuin koskaan aikaisemmin. Ja tähän on johtanut se sama historia, joka tuottanut ne epätoivottavat ominaisuudet.
Varmaan iso osa eronneista on sellaisia, että niitä kannattaa välttää, tulevat toistamaan samat virheet uudestaan. Mutta ehkä sitä voisi positiivisesti ajatella, että joku joskus oikeasti oppiikin jotain.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Vastavierailulla. :)
Musta on enenevässä määrin alkanut tuntua, ettei vastakkaisen sukupuolen tuntosarvilla ole mitään tekemistä ainakaan mielenterveyden kanssa. Kun olen ollut elämäni eniten pihalla ja sekaisin yhden mustasukkaisen hullun jäljiltä, miehet ovat pyörineet ympärillä enemmän kuin koskaan ennen. Mutta kun normaalivointi koittaa, ympäristö tyhjenee kuin taikaiskusta.
Epämiellyttävä ajatus on, että olen tyhjästi eteen tuijottavana light-versiona ehkä siedettävämpi kuin herkästi reagoivana ja muut huomioon ottavana. Tai sitten tämä on jotain evoluution korkeampaa matematiikkaa, johon näillä hoksottimilla ei ylety.
Mites omat tuntosarvet? En minään moitteena tarkoita, itse vaan huomaan havainnoivani maailmaa kovin erilaisten suodattimien läpi riippuen mielialasta ja tilanteesta.
Epämiellyttävään ajatukseesi en usko. Ja kurottelu voi olla hyvästä vaikkei ylettyisikään;-)
Toki omat tuntosarvet vaikuttavat havaintoihin vastakkaisesta sukupuolesta lyhyellä jänteellä, mutta pitemmällä uskoisin hellittämättömän analysointikoneiston hiovan pahimmat ali- ja ylilyönnit pois. Mitä tulee omaan kiinnostukseen ja sen kohteisiin, on melko vaikea ottaa kantaa, koska kiinnostun hirveän harvoin aloitteellisesti. Kiinnitän kyllä huomiota kaikenlaisiin älykkyys- ym. esiintymiin lähiympäristössä. Mistä päästäänkin sun varsinaiseen aiheeseen.
En millään halua uskoa, että houkuttelevuus treffikumppanina määräytyisi historian mukaan, koska kyse on lopulta yksilöistä. Jos joku pystyy määrittelemään ihannekumppanin jälkikasvun tai -kasvuttomuuden perusteella, melko erikoinen juttu. Oma järkeni väittää, että kemiat kohtaavat todellisuudessa hyvin harvoin ihmisten välillä. Liian moni syöksyy ensimmäisen kivan käsilihaksen, hymykuopan tai d-kupin perässä miten pitkälle tahansa. Kunnes eroaa. (Ja toisin kuin saatat tästä lukea, en piikittele. Enhän tunne sinua enkä tilannettasi.)
Eronneita ei mun mielestä kannata vältellä sen enempää kuin vapaitakaan. Voisihan muotoilla niinkin, että sinkut on niin epäsovussa itsensä kanssa, etteivät kestä juuri mitään ominaisuuksia toiselta, mistä syystä juuri kukaan ei heille kelpaa.
Parisuhteen onnistumiseen tarvitaan kaksi ihmistä, mutta epäonnistumiseen riittää yksi.
Lopulta sellaisia tosi sopivia on kullekin vaan hyvin rajallinen määrä.
Miun Hani on ollut nuorisoni kaveri neljä vuotta. Heillä on mennyt tosi hyvin. Sukaulaisille hän kehuu heitä "Ottolapsikseen" =)
Hani onkin aivan erityinen mies. =)
Lähetä kommentti